Uusi asiantuntija Kuopioon

Pauliina aloitti pilaantuneiden maiden asiantuntijana

Tammikuussa saimme toivottaa tervetulleeksi Envineerin oransseihin uuden pilaantuneisiin maihin erikoistuneen asiantuntijan, Pauliina Salosen. ”Hänen aloittamisensa meillä oli erittäin tervetullutta, sillä meillä on näköpiirissä paljon mielenkiintoisia maaperähankkeita. Hän tuo uutta intoa ja näkemystä esimerkiksi ampumaratahankkeisiin”, Pauliinan esihenkilö Janne Nuutinen iloitsee.

Envineerillä työskentelee Pauliinan tuttuja, joten hänelle oli muodostunut mielikuva yrityksen toimintatavoista ja työilmapiiristä jo ennen töiden aloitusta. ”Tiivis työyhteisö ja mahdollisuus päästä kehittämään itseäni osaavien ja kokeneiden asiantuntijoiden kanssa sekä monipuolisten hankkeiden parissa saivat minut kiinnostumaan Envineeristä työpaikkana”, hän kertoo ja jatkaa: ”Tähän mennessä ennakko-odotukset ovat vastanneet todellisuutta, ja odotan innolla pääseväni tekemään töitä yhdessä muiden envineeriläisten kanssa.”

Vaikka vallitseva maailmantilanne on hiukan hankaloittanut normaalia sopeutumista uuteen työpaikkaan, kertovat sekä Pauliina että hänen esihenkilönsä hänen kotiutuneen hyvin Envineerille. ”Meillä on esimerkiksi virtuaalisia kahvitunteja, joissa olen päässyt tutustumaan uusiin työkavereihin”, Pauliina kertoo. Työn vastapainona hän harrastaa ratsastusta sekä ulkoilua kahden koiransa kanssa.

 

Pauliinan yhteystiedot:

Pauliina Salonen
+358 40 1207 274
pauliina.salonen@envineer.fi

Lue seuraavaksi

Sosiaalisten vaikutusten arviointi

Flexensin Kokkolaan suunnittelema vihreän vedyn laitoshanke on mittaluokaltaan Suomen suurimpia

Töissä Envineerillä: Mira Kehusmaa