Boliden Harjavalta & Envineer
Kokonaisvaltainen jätealueiden suunnittelun yhteistyö
Olemme toimineet Boliden Harjavallan kumppanina vuosien ajan, tehden monipuolista yhteistyötä aina lupahakemuksista kaatopaikkojen rakennesuunnitteluun. Hyvän suunnittelun avulla olemme päässeet kustannustehokkaisiin sekä ympäristön kannalta kestäviin ratkaisuihin.
Boliden Harjavallalla on pitkät perinteet Suomen teollisessa historiassa. Tänä päivänä yhtiö on yksi maailman tehokkaimmista kuparin ja nikkelin tuottajista sekä Länsi-Euroopan ainoa nikkelisulatto. Kuparin käyttökohteita ovat esimerkiksi sähkötekniset ja elektroniset laitteet, rakennukset, putket, johdot, kaapelit ja kolikot. Nikkeliä puolestaan käytetään pääasiassa ruostumattoman teräksen valmistukseen, mutta myös akkuihin, katalysaattoreihin, kolikoihin, magneetteihin sekä pintakäsittelyyn.
Kuparin ja nikkelin tuotannon yhteydessä syntyy sivutuotteena kuonia, jotka tulee sijoittaa omille kaatopaikoilleen. Kuonaa syntyy paljon, joten uusien loppusijoituspaikkojen rakentamista, täyttyneiden alueiden sulkemista ja niiden pintarakenteiden suunnittelua tulee tehdä aika-ajoin. Joskus hankkeet vaativat myös ympäristövaikutusten arviointeja sekä erilaisia ympäristöluvan vaatimia selvitystöitä.
Hyvällä suunnittelulla kestävämpää tulevaisuutta
Yhteistyömme Boliden Harjavallan ympäristöasioiden parissa on jatkunut vuosia. Olemme olleet kokonaisvaltaisesti mukana yrityksen jätealueiden suunnittelussa sekä lupahakemusten laatimisessa. Lisäksi Boliden Harjavalta on saanut meiltä apua myös jätteensä kierrätyksen ja uudelleenkäytön suunnitteluun.
Boliden Harjavallan kanssa toteutettuja projekteja ovat muun muassa
🌱 YVA-menettely ja ympäristövaikutusten arvioinnit
🌱 Kaatopaikkojen pohja- ja pintarakennesuunnittelu
🌱 Kustannusarvioiden laadinta
🌱 Ympäristöluvan vaatimat selvitystyöt, esimerkiksi maaperä-, vesi-, melu- ja pölyselvitykset
🌱 Luontoselvitykset
Yhteistyön tuloksena on useita onnistuneita hankkeita. Tärkeimmäksi projektiksi Boliden Harjavallan ympäristöpäällikkö Fanni Martti nostaa kuitenkin Boliden Harjavallan Rakeiston kaatopaikan kokonaisuuden:
“Kyseessä oli uusi kaatopaikka, joka vaati ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA). Envineerin asiantuntijat laativat kaatopaikan ympäristölupahakemuksen ja kustannusarvion investointiesityksen pohjaksi.
Uuden kaatopaikan YVA:n kanssa meillä oli todella haastava aikataulu, mutta Envineerillä kaikki tehtiin silti mahdolliseksi. Ympäristölupahakemus tehtiin huolella, ja lupapäätös oli toivotunlainen. Envineeriltä saimme apua myös lupaprosessin ennakkoneuvotteluihin.”
Yhteistyön perustana avoin keskinäinen kommunikointi
Yhtenä onnistuneen yhteistyön tärkeimmistä kulmakivistä niin Fanni Martti kuin Envineerin johtava asiantuntija Janne Huttunen nostavat avoimen kommunikaation puolin ja toisin:
“On hyvä, että on olemassa taho, jota voi lähestyä matalalla kynnyksellä jo silloin, kun suunnitelmat ovat vasta ajatuksen tasolla. Envineeriläisiltä saan näkökulmaa, jota en itse ollut tullut ajatelleeksi”, Fanni kertoo.
“On helppo olla puolin ja toisin yhteydessä. Yhteistyömme on muotoutunut sellaiseksi, että asiakas voi soittaa meille milloin vain ja kysyä mitä vain”, kertoo Janne yhteistyöstä Envineerin näkökulmasta. ”Olemme lähellä ainakin henkisesti”.
Tärkeä tekijä yhteistyössä on Fannin mukaan myös lisäarvo uusista ideoista ja näkökulmista, joita Envineer on tarjonnut:
“Meidän omaa ydinosaamistamme ei ole se, kuinka suunnitellaan kaatopaikan pinta- tai pohjarakenteet, joten olemme saaneet osaamista ja näkemystä näihin Envineeriltä”.
Millaisissa hankkeissa voimme olla avuksi? Tutustu ympäristökonsultoinnin ja ympäristösuunnittelun palveluihimme!
Envineer tarjoaa jätehuollon toimijoille sekä muille yrityksille erilaisten jäterakenteiden suunnittelua, esimerkiksi kaatopaikkoja, kenttiä sekä tierakenteita. Autamme asiakkaitamme ratkaisemaan, kuinka toiminnasta syntyvää jätettä voisi hyödyntää edelleen uusiin tai olemassa oleviin rakenteisiin. Hoidamme myös ympäristövaikutusten arviointimenettelyjä (YVA) ja lupamenettelyjä erilaisista jätehankkeista. Suunnitelmissa pyrimme yhdistämään tehokkaasti yrityksesi jätehuollon tarpeet ympäristön kannalta kestäviin ratkaisuihin.