Satu Tuokko
Satu Tuokko työskentelee meillä johtavana suunnittelijana. Hänen työpöydälleen päätyvät pääasiassa polttoainejakelualueisiin liittyvät suunnittelutyöt. Tässä jutussa pääset tutustumaan Satuun ja hänen ajatuksiinsa Envineeristä työpaikkana.
Miten päädyit alun perin ympäristöalalle?
”Ajauduin ympäristöalalle ihan sattumalta – musta piti tulla alun perin geologi. Siitä ajatuksesta luovuin pääsykokeiden kariuduttua. Geologian opintojen sijaan päädyin kartoittajalinjalle, ja sieltä valmistuttuani maanmittausopintojen kautta lopulta ympäristötekniikan pariin. Ympäristötekniikka oli silloin alana uusi ja tuntui monipuolisuudellaan antavan eväät laajemmin jatko-uraa ajatellen.
Ympäristötekniikan insinöörinä Satu ja hänen miehensä löysivät töiden perässä Etelä-Suomeen, jossa Satu pääsi työskentelemään Finavialla lentokenttäsuunnittelijana. Työnkuvaan kuului infra- ja maarakennussuunnittelua; pysäköintialueiden, asematasojen, kiito- ja rullausteiden sekä hulevesijärjestelmien suunnittelua. ”Se oli erittäin mielenkiintoista työtä. Hauska sattuma on, että tuolloin käytin samaa AutoTURN -ohjelmaa, mitä nykyisessäkin työssäni. Ohjelman avulla ajetaan ajoneuvolla suunniteltuja alueita – tosin, silloin auton sijasta oltiin lentokoneen ohjaimissa. Niillä on kokonsa puolesta ihan eri dimensiot kyseessä, joten ajolinjoja hahmotetaan aika eri tavalla.”
Etelä-Suomessa vietettyjen vuosien aikana Sadun perheelle muodostui yhä vahvemmin tunne ja halu päästä takaisin lähemmäs vanhempien synnyinseutua. Määränpäänä siinsi paluu Kuopioon. ”Mikään ei tapahtunut tietenkään heittämällä, vaan töitä tehtiin matkan aikana, katse horisontissa” Lopulta haave kotiinpaluusta toteutui 2012, kun paikka lapsille ja vanhemmille löytyi Kuopiosta.
Miten reittisi lopulta päätyi Envineerille?
”Työskentelin yhdeksättä vuotta katusuunnitteluyksikössä, ja pidin työstäni. Kaipasin kuitenkin tilaa oppia uutta projekteissani. Katusuunnittelu on varsin suoraviivaista.” Envineerillä oli Sadulle aiemmasta työhistoriasta tuttuja ihmisiä, joiden rohkaisemana Satu päätti hypätä Envineerin veneeseen. ”Vanhan sanonnan mukaan seitsemän vuoden välein tulisi vaihtaa työpaikkaa tai puolisoa – mieluummin vaihdan työpaikkaa”, Satu nauraa.
Envineer näyttäytyi houkuttelevana vaihtoehtona, sillä Satu kuuli työntekijöiltä itseltään yrityksestä vain hyvää. ”Envineerillä työskentelyssä on lisäksi se hyvä puoli, että täällä saan palata projektipäällikkövuosien jälkeen myös välillä itse suunnittelutyöhön. Suunnittelijan puikkoihin tarttuminen projektipäällikön vastuun ohella tuo paremmin ymmärrystä projektikokonaisuudesta.”
Työkaverit ovat Sadulle lähellä sekä etänä että fyysisesti. ”Mulle työkaverit on todella tärkeitä, kaipaan sitä sosiaalista puolta, ja siksi tykkään käydä toimistolla. Lähimmät työkaverini ovat Juha Jyväskylässä ja Lasse Kuopiossa. Toisaalta suunnittelijalla Teams on tuttu toimintapa, kun kollegat saattavat olla ympäri Suomen ihan normiajassakin. Erilaista, uutta ja kivaakin on, että Lasse on siinä seinän takana.”
Mikä Envineerin työyhteisössä on parasta?
Envineerissä ja envineeriläisissä paistaa ihana into työhön, positiivinen vire. Sen osatekijänä on varmasti yritys itsessään, sen toimintapa. Meillä on välitön tunnelma, ja kun ollaan sen verran pieni, ihmiset kokevat, että heitä nähdään ja kuullaan. Se on meidän valtti.”
Useamman mutkan myötä muotoutuneessa urassa Satu näkee vain positiivisia puolia: ”Kaikista opinnoista ja kokemuksesta on hyötyä nykyisessä työssäni. Näin minä sen itse koen. Ehkä vahingossa olen päätynyt paikkoihin, joihin en alun perin ole suunnitellut päätyväni. Mutta hukkaan ne etapit eivät missään mielessä ole menneet. Joskus irralliselta tuntuneet asiat ovat löytäneet paikkansa, ja muodostavat sen mitä tänä päivänä olen.”
Yhteystiedot:
Satu Tuokko
+358 44 7009 609
satu.tuokko@envineer.fi