Uusi vahvistus Jyväskylän toimistolle
Juha Karhapää aloitti johtavana suunnittelijana Jyväskylässä
Juha Karhapää aloitti johtavana suunnittelijana 10. elokuuta Jyväskylän toimistolla. Hänen työtehtäviinsä tulee kuulumaan monipuoliset suunnittelutehtävät. Juhalla on 12 vuoden kokemus kunnallis- ja aluetekniikan erilaisista projekteista. Kokemusta on uusien katujen ja kaava-alueiden sekä erilaisten saneerauskohteiden suunnittelusta eri puolille Suomea. Juhan esimies Toni Salonen iloitsee kokeneen asiantuntijan saamisesta tiimiin: ”Juhalla on vahva kokemus infra- ja maanrakennukseen liittyvistä suunnittelu- ja projektinjohtotehtävistä. Hän osaa erittäin hyvin hyödyntää ja tarvittaessa myös ohjeistaa tämän päivän suunnitteluohjelmien mahdollisuuksissa. Juhalla on hyvä ja rento pohjoiskarjalalainen tekemisen meininki”.
Juha kiinnostui Envineeristä työpaikkana, koska yritys on nuori ja kasvava. Lisäksi Juha halusi vaihtelua työtehtäviinsä. Näin hän kuvailee ensimmäisiä työkuukausia Envineerillä: ”Työt ovat lähteneet kivasti liikkeelle ja olen päässyt tekemään erilaisia suunnitteluprojekteja. Työtehtäviin on kuulunut mm. hyötykeräysasemien, koekenttärakenteen ja kaatopaikkojen suunnittelua sekä kaava-alueen hulevesitarkastelua. Monenlaista suunnitteluhommaa on jo tullut tehtyä ja hyvä niin. Envineerissä olen ehtinyt tutustua moniin mukaviin työkavereihin projekteissa ja kesäpäivillä. Töiden ohessa tulee harrastettua mm. salibandyä ja harrastelätkää sekä touhuttua perheen kanssa.”
Tervetuloa tiimiin, Juha!
Juhan yhteystiedot:
Juha Karhapää