Seuraavana Tampere, nästa Tammerfors, the next stop Tampere
Seuraavana Tampere, nästa Tammerfors, the next stop Tampere
Näin kuuluu junassa ilmoitus pendolinon saapuessa Tampereelle. Pendolinon lisäksi Tampereelle on nyt myös saapunut Envineer Oy, eikä vain pysähtyäkseen vaan jäädäkseen.
Envineerin toimisto avattiin toukokuun alussa Technopoliksen tiloihin Tampereen keskustaan. Yrityksen toimitusjohtajan, Niko Karjalaisen mukaan uuden toimiston avaaminen uudelle toimipaikalle on osa yrityksen strategiaa ja kasvattaa nykyistä markkina-aluetta selvästi: ”Haluamme toimia lähellä asiakasta ja jo ainoastaan tähän seikkaan peilaten Tampereen toimiston avaaminen auttaa meitä palvelemaan Tampereen ja Pirkanmaan seudun asiakkaitamme entistä paremmin.”
”Näemme Tampereen alueen kasvukeskuksena, jonka kehittämisessä haluamme olla mukana”, jatkaa Karjalainen. Tampereen toimistolla on aloittanut vanhempana suunnittelijana Eini Reijula. Hän on koulutukseltaan maaperägeologi ja tekee suunnittelijan, asiantuntijan ja projektipäällikön töitä lähinnä kaivos- ja teollisuuspuolen hankkeissa. ”Olemme etsineet Einin kaltaista suunnittelu- ja ympäristöpuolen vahvaa ammattilaista ja olen erittäin tyytyväinen, että saimme Einin tiimiimme ja samalla vieläpä uuden toimiston”, Karjalainen kertoo.
Envineer haluaa tulevaisuudessa kehittää ja lisätä yrityksen tarjoamaa palvelupalettia Tampereella ja sen ympäristössä. ”Olen positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka monipuolisissa hankkeissa Envineer on mukana. Vaikka olen vielä ainoa työntekijä Tampereen toimistolla, olen päässyt tutustumaan muuhun Envineerin porukkaan. Ilmapiiri on meillä leppoisa ja välitön. Odotan mielenkiinnolla sitä, että saamme lisää työntekijöitä myös tänne Tampereen toimistolle”, Eini kertoo työskentelystä Tampereen toimistolla.
Tampereen ja Einin yhteystiedot löydät täältä.