Uusi asiantuntija on aloittanut Tampereella

Veli-Pekka tuo lisää pilaantuneiden maiden osaamista Tampereelle

Marraskuun loppupuolella asiantuntijana aloittanut Veli-Pekka Kangasniemi on hänen esimiehensä Kalle Putulan mukaan toivottu lisä Envineerin tiimiin: ”Veli-Pekka vahvistaa meidän Länsi- ja Etelä-Suomen alueen ympäristökonsultointia, etenkin pilaantuneisiin maihin sekä pohja- ja pintavesiselvityksiin liittyvissä tehtävissä. Hän on kokenut, oma-aloitteinen ja sellainen luottomies hommaan kuin hommaan. On hienoa saada Vellu Envineerin veneeseen mukaan.”

Kokemusta pilaantuneisiin maihin liittyvistä tehtävistä Veli-Pekalla on jo kuusi ja puoli vuotta. Envineerillä hän odottaa, että pääsee tekemään maastotöiden lisäksi suunnittelu- ja kehitystehtäviä. ”Jo nyt projektit ovat olleet sellaisia, joita en ole tehnyt aikaisemmin ja paikoissa, joissa en ole ennen päässyt töiden puolesta käymään”, hän kertoo tyytyväisenä ja jatkaa: ”Envineer vaikuttaa oikein hyvältä työpaikalta ja täällä on hauskoja ihmisiä töissä.”

Vapaa-ajalla Veli-Pekka rentoutuu tv-sarjojen, elokuvien ja tietokonepelien parissa. Lisäksi hän harrastaa jääkiekkoa.

 

Veli-Pekan tavoittaa Tampereen toimistolta alla olevista yhteystiedoista:

Veli-Pekka Kangasniemi
+358 40 1601 597
veli-pekka.kangasniemi@envineer.fi

Lue seuraavaksi

Esittelyssä envineeriläisiä – Anna

Uusille vesille

Envineer juhlii 5-vuotispurjehdustaan