Kesätyöntekijät tutuiksi - osa 2/2

Tervetuloa kesätöihin André ja Mikko!

Tänä keväänä meillä on ollut ilo saada avuksi kesänkiireisiin viisi kesätyöntekijää. Miten kesätyöt ovat lähteneet liikkeelle ja mitä odotuksia heillä on kesätöiden suhteen? Tässä sinulle tulevat tutuksi Kokkolassa työskentelevä André ja Oulussa työskentelevä Mikko.

 

André Kinnari / Kokkola
Opiskelen Uumajan yliopistossa maantiedon-, liikunnan- ja terveystiedon aineenopettajaksi, jossa viides ja viimeinen vuosi käynnistyy syksyllä. Hain Envineerille töihin, koska maantiedon ala kiinnostaa suuresti ja koska yritys voi tarjota työtä hyvin monipuolisesti. Tämän lisäksi olin kuullut ainoastaan hyvää yrityksestä ja sen työilmapiiristä. Aloitin Envineerillä jo maaliskuussa tekemällä ruotsinkielisiä käännöstöitä. Kesäkuun alussa opintojeni päätyttyä aloitin täyspäiväisesti kesätyöntekijänä. Työt ovat lähteneet mukavasti liikkeelle ja odotan kesän aikana oppivani paljon uusia asioita.

 

Mikko Saviranta / Oulu
Olen 27-vuotias tuore filosofian maisteri. Valmistuin 30.4.2020 pääaineenani maantiede ja erikoistumisaloina geoinformatiikka ja luonnonmaantiede. Sivuaineet olen lukenut biologiasta, terveystiedosta ja pedagogiikasta. Hain kesätöihin Envineerille, koska työskentely ympäristökonsultoinnin parissa kuulosti erittäin mielenkiintoiselta ja työtehtävät vastasivat hyvin opintojani. Aloitin kesätyöt 4.5.2020 ja kesätyöt ovat lähteneet hyvin monipuolisesti ja mielenkiintoisesti käyntiin. Olen päässyt tekemään luontokartoituksia ympäri Suomen, kirjoittamaan raportteja ja hakemuksia sekä osallistumaan projektisuunnitteluun. Odotan innolla, että pääsen entistä enemmän perehtymään luontokartoituksiin, liikkumaan luonnossa sekä hyödyntämään paikkatieto-osaamistani.

 

Tutustu myös Janneen, Anssiin ja Pyryyn

Lue seuraavaksi

Sosiaalisten vaikutusten arviointi

Flexensin Kokkolaan suunnittelema vihreän vedyn laitoshanke on mittaluokaltaan Suomen suurimpia

Töissä Envineerillä: Mira Kehusmaa